Siirry sisältöön
Ota yhteyttä

Via Sophia

TUNNETKO ITSESI?

Haluatko oppia tuntemaan itseäsi paremmin, lisätä elämäniloasi tai voitko kenties huonosti, mutta et tiedä miksi? Tarvitsetko ehkä vain kuuntelijaa, joka on sinulle läsnä ja haluaa parastasi? Jos nämä kysymykset puhuttelevat, Ihminen tavattavissa -terapia voi olla juuri sinua varten.

Myös astrologia tarjoaa oivan välineen itsetuntemukselle. Astrologian avulla on mahdollista tarkastella mm ihmisen vahvuuksia ja haasteita, ihmissuhteita ja esimerkiksi sopivuutta erilaisiin tehtäviin. Se on tuhansia vuosia vanha symbolikieli, jonka avulla ihminen voi ymmärtää paremmin sekä itseään, muita ja ajan ilmiöitä.

Koen, että olen näitten edellä mainittujen koulutusteni ja opiskelujeni myötä oppinut tuntemaan itseäni paremmin, mikä on suuresti vaikuttanut mm itsetuntooni ja ihmissuhteisiini positiivisesti. Siksi haluankin nyt tarjota Ihminen tavattavissa -terapiaa, astrologiaa ja parempaa itsetuntemusta myös sinulle – tiedostamattomilla ja käsittelemättömillä asioilla kun on taipumusta ohjata elämäämme…

MINUSTA

Peruskoulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja osan elämästäni olen ollut liike-elämän palveluksessa erilaisissa tehtävissä. Joskus 90-luvun puolivälissä aloin voida todella huonosti, sekä henkisesti että fyysisesti. Tunsin suurta stressiä ja riittämättömyyttä, kun en ollut selviytyä työpaineistani. Muutos tulikin parin vuoden sisällä, kun silloinen työnantajani teki konkurssin. Samoihin aikoihin aloin myös odottaa ensimmäistä ja ainoaa lastani.

Huomasin jossain vaiheessa, että äidiksi tuloni jälkeen käsittelemättömiä asioita omasta lapsuudestani alkoi nousta pinnalle ja koin äitiyteni suurena haasteena.  Minulle tuli tarve ennen kaikkea tulla paremmaksi äidiksi, mutta myös kehittyä ihmisenä. Ihminen tavattavissa terapiakoulutus, josta valmistuin vuonna 2012, on vastannut näihin tarpeisiini. Olen saanut tutustua itseeni, oppia läsnä olemisen ja kohtaamisen taitoa ja olen aloittanut kasvun omaksi itsekseni.  Kaikki tämä on myös edesauttanut kasvuani paremmaksi äidiksi vaikka aina välillä tuleekin kompuroitua.

Astrologiasta olen ollut kiinnostunut jo 15-vuotiaasta lähtien ja alkanut harrastaa sitä 80-luvulla, ensin vain aika ajoin ja satunnaisesti, kunnes vuonna 2008 aloin tekemään karttatulkintoja. Oman astrologisen karttani avulla olen myös oppinut ymmärtämään itseäni paremmin.

Matka jatkuu – ja samankaltaiselle, itsesi näköiselle polulle kutsun myös sinut.

Också på svenska.

Hannele